tiistai 12. tammikuuta 2016

Jänskän äärellä


Maanantai on jännä päivä. Kuusi päivää h-hetkeen. Sitä täällä odotellaan, kuin kuuta nousevaa. Kädet hikoavat jo pelkästä ajatuksesta, keikkahupparit ovat ojennuksessa oven ylle ripustetussa naulakossa (hiton kissankarvat *hakee teippirullan*), joululahjaksi saadut kiikarit polttelevat takataskussa ja spotifyn soittolistat ovat päivitettyinä - valmiina armottomaan kulutukseen. Jäätävä popitus ja laaja mielialan pohjustus on jo aloitettu puoli vuotta sitten. Helsinki, Hartwall Areena, here we come!

Slipknotin konsertin lisäksi, olemme isän kanssa menossa ottamaan samaisena päivänä duona tatuoinnit! Meikäläisen eka leima näkyykin tuossa kuvassa. Tuo koko, tuo paikka. Must have. Isä ottaa toiseen pohkeeseensa samaisen kuvan, mikä jo komeilee toisessa kintussa. Tiedossa on kipristävää jännitystä ja ehkä jopa sitä putipuhdasta kärsimystä. En malta odottaa.
Tuo tatuoinnin ottaminen merkkaa minulle itselleni sitä uuden sivun kääntymistä. Samalla kun mustetta hakataan ihoon (ja meikä vääntää ehkä sitä itkua), haluan päästää vanhasta irti ja keskittyä  täysillä itseeni, sekä nimenomaan siihen, mitä tuleman pitää, mitä horisontissa kimaltelee. Tämän olen luvannut itselleni. Yksi virstaspylväs (melkein) saavutettu, monen monta edessä! 

Mitäs diggaatte kuvasta? Minusta se on aika pirun cool.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti